KESKI-UUDENMAAN JUNNUTOUR, KUJT, KAUSI 2020

Katsaus Keski-Uudenmaan Junnutourin, KUJT:n, 4. pelikauden tapahtumiin ja tilastoihin.

Kauden 2020 suunnittelu aloitettiin seurojen kanssa vielä normaaliolojen aikana helmikuun lopulla 2020 ja tavoitteena oli pelata kauden aikana yhteensä kuusi (6) osakilpailua. Toteutukseen tuli kuitenkin muutos kevään 2020 aikana. KUJT perui Golfliiton tapaan toukokuulle aikataulutetut osakilpailut ja siksi kauden 2020 aikana pelattiin vain 4 osakilpailua. Kesäkuun alussa piti aloittaa kauden kilpailut Kurk Golfista, mutta tämä tapahtuma jouduttiin perumaan huonon sään vuoksi. Pelaajien turvallisuus menee pelaamisen edelle.

Kauden 2020 aikana pelattiin siis yhteensä 4 osakilpailua, joihin osallistui yhteensä 108 junioria 10 eri seurasta. Kauden kilpailuihin osallistui yhteensä 56 eri junioria eli useampi pelasi enemmän kuin yhden osakilpailun. Moni KUJT osakilpailuihin osallistunut peluri oli mukana myös Golfliiton Future Tourin osakilpailuissa. Kausi 2020 saatiin vihdoin avattua heinäkuun alussa Keimola golfissa ja kauden päätöskisa pelattiin syyskuun alussa HIFK golfissa Paloheinässä. Kauden muut osakilpailut pelattiin elokuun aikana Suur-Helsinki golfin Luukin kentällä ja Kurk golfissa. Kauden osakilpailut pelattiin neljässä (4) sarjassa; pojat hcp 20, tytöt hcp 20, pojat hcp 37 ja tytöt hcp 37. Valitettavasti kaudelle suunniteltu kokonaiskilpailu jouduttiin perumaan osakilpailujen vähentymisen vuoksi.

Kauden 2020 suunnitteluun ja toteutukseen osallistuivat mukana olevien seurojen junioritoiminnasta vastaavat henkilöt sekä Suomen golfliitto. Iso kiitos mukana olemisesta ja kilpailujen järjestämisestä kaikille tahoille!!

Kauden 2021 osalta on tulossa muutoksia KUJT kisoihin. Tavoite kuitenkin on, että KUJT -kisoja pelataan jatkossakin ja edelleen golfjuniorit saavat mahdollisuuden tutustua kilpailemiseen matalalla kynnyksellä. Talvikaudeksi 2020-2021 on suunnitteilla KUJT simulaattori -tour. Tourin suunnitelmista voi lukea tarkemmin tästä linkistä.

Kauden 2020 tapahtumat ja tulokset löytyvät www.kujt.fi -sivuilta.

Terveisin,
Tero Seitsonen
KUJT -vastaava, NGK